– Mielestäni työuran aikaisen osaamisen uudistamista on kehitettävä kokonaisuutena. Nyt keskeistä lainsäädäntöä on hajallaan ainakin neljän eri ministeriön toimialalla. Esitän selvitettäväksi, mitä lainsäädäntöä voisimme koota yhteen, elinkeinoministeri Mika Lintilä totesi puheessaan Tekoälyajan työ -raportin julkistamistilaisuudessa 20.6.2018 Säätytalossa Helsingissä.

– Missään ei tarkastella kokonaisuutta; erilaisissa 19elämäntilanteissa olevien, erilaisilla työnantajilla työskentelevien, erilaisten koulutustarpeiden edessä olevien ihmisten näkökulmasta. Meillä on selkeä tilaus lainsäädäntöä yhteen kokoavalle osaamiskaarelle. Näin yksilö hahmottaisi paremmin, mitkä ovat hänen oikeutensa, mahdollisuutensa ja velvollisuutensa, ministeri Lintilä painotti.

– Teknologian kehitys muuttaa nykyisiä töitä ja ammatteja. Osa työtehtävistä katoaa ja uusia syntyy. Robotista tai tekoälystä tulee uusi työkaveri, joka hoitaa rutiiniluonteiset tehtävät. Muutoksen mittakaavaa emme osaa ennustaa, mutta töiden ja osaamisvaatimusten muuttuminen on varmaa. Erityisesti koulutuksen keinoin voimme varautua tähän muutokseen, ministeri Lintilä sanoi.

– Osaamisen uudistaminen vaatii myös lisärahoitusta. Siitä, kuinka rahoitusvastuu jaetaan ja kuinka koulutus toteutetaan, on käytävä myös keskustelua. Raportissa esitetty osaamistili tarjoaa mielestäni mielenkiintoisen mahdollisuuden koulutuksen kysyntälähtöiselle kehittämiselle, ministeri Lintilä jatkoi.

Tekoälyajan työ -raportti kokoaa yhteen tietoa siitä, miten tekoäly muuttaa työtä ja työmarkkinoita. Puheenjohtaja Osmo Soininvaaran johtama työryhmä esittää useita politiikkasuosituksia muun muassa työntekijöiden osaamisen kehittämisestä. Raportti on osa ministeri Lintilän asettamaa Suomen tekoälyohjelmaa, jota johtaa Pekka Ala-Pietilä. Raportti on luettavissa osoitteessa www.tem.fi/julkaisut ja lisää tekoälyohjelmasta osoitteessa www.tekoalyaika.fi.

 

Lisätiedot:

erityisavustaja Jukka Ihanus, p. 050 463 9929

Mitä mieltä sinä olet?