3. Työmarkkina­dynamiikka teknologisessa murroksessa

Luvun ovat valmistelleet työryhmän jäsenet Mika Maliranta, Niilo Hakonen, Juha Antila, Mika Kuismanen ja Susanna Siitonen.

3.1 Talouskasvu syntyy tuottavuudesta, jonka kasvu on hiipunut

Bruttokansantuotteella (bkt) mitattu talouskasvu lisää kansalaisten keskimääräistä onnellisuutta3 ja hyvinvointia4 myös kehittyneissä kansantalouksissa. Talouskasvu on työllisyyden kasvun ja työn tuottavuuden kasvun summa. Kaikkialla kehittyvissä maissa on nähty tuottavuuskasvun hidastuneen tämän vuosituhannen puolella. Mittausongelmat eivät tätä hidastumista selitä.5 Selityksistä ei ole täyttä yksimielisyyttä taloustieteilijöiden keskuudessa, mutta vaikuttaa siltä, että edellisen teknologisen hyppäyksen tarjoamat merkittävimmät tuottavuusmahdollisuudet on tältä erää suurelta osin hyödynnetty. Yritys- ja työpaikkadynamiikka on hiipunut kehittyneissä maissa.

Työn tuottavuuden pitkän aikavälin kasvu pohjautuu lopulta teknologiseen kehitykseen, jota voidaan ajatella ideoiden lisääntymiseksi. Se riippuu puolestaan siitä, 1) kuinka moni uusia ideoita kehittelee ja 2) mikä on näitä ideoita kehittävien tuottavuus eli mikä on tutkimuksen tuottavuus. Viimeaikaiset analyysit ovat osoittaneet, että tutkijoiden määrä on viime vuosikymmenten aikana voimakkaasti lisääntynyt, mutta tutkimuksen tuottavuus on heikentynyt: uuden idean keksimiseen tarvitaan yhä enemmän tutkijoita. Tämä nähdään monilla aloilla ja monella tavalla.6

Tieto- ja viestintäteknologialla oli merkittävä vaikutus tuottavuuden kasvuun 1990-luvun puolivälin jälkeen. Vaikutus kuitenkin hiipui 2000-luvun ensimmäisinä vuosina. Tätä koskevat tutkimustulokset ovat peräisin ennen kaikkea Yhdysvalloista. Koska teknologinen kehitys on globaalia, samansuuntaiset kehityskulut koskenevat myös muita kehittyneitä maita, vaikka ne voivat joskus jäädä muiden maakohtaisten tekijöiden peittoon. Tekoäly on vielä niin tuore asia, ettei se ole ehtinyt vaikuttaa merkittävästi tuottavuuteen kansantalouksien tasolla.

Hyvinvoinnin kehitys riippuu siis edelleen merkittävästi kansantalouden työllisyyden ja ennen kaikkea työn tuottavuuden kasvusta. Nämä puolestaan riippuvat paljon työmarkkinoiden toiminnasta: Kuinka korkeaksi muodostuu työllistymisaste? Kuinka sujuvasti työvoima siirtyy heikon tuottavuuden työpaikoista korkeamman tuottavuuden työpaikkoihin eli kuinka hyvin toimii luova tuho? Talouskasvua heikentää siis se, että ihmiset eivät työllisty tai he jumiutuvat töihin, joissa heidän osaamistaan ei kyetä hyödyntämään. Talouskasvun kannalta kielteistä olisi myös se, että suuri määrä työntekijöitä joutuisi siirtymään vähemmän tuottaviin ja pienempipalkkaisiin töihin.

Bkt:llä mitattavan talouskasvun lisäksi teknologinen kehitys, kuten tekoäly, vaikuttaa markkinoiden ulkopuoliseen tuotantoon hyvinvointia kohottavalla tavalla. Tutkijoiden arvioiden mukaan nämä hyödyt eivät kuitenkaan ole riittäviä tasapainoittamaan markkinoilla tapahtuneen tuottavuuden kasvun hidastumista.7 Google-haut ja Wikipedia esimerkiksi helpottavat ilmaiseksi kansalaisten arkipäivää, mikä ei näy BKT:n kasvuna, mutta kun niitä käytetään maksuttomina välituotteina yrityksissä, se lisää yritysten tuottavuutta ja vähentää esimerkiksi informaatikkojen tarvetta. Tältä osin teknologinen kehitys tulee mitatuksi kansantalouden tason tuottavuustilastoissa.

Markkinoilla syntyy usein merkittävää kuluttajan ylijäämää. Tällä viitataan siihen, että monet kuluttajat olisivat valmiita maksamaan tuotteesta markkina-arvoa korkeamman hinnan. Asiaa havainnollistavana ajatusleikkinä voidaan miettiä, kuinka paljon keskivertokuluttaja vaatisi rahallista hyvitystä siitä, että hän ei voisi käyttää vuoteen esimerkiksi sähkövaloa, sisävessaa, katsoa televisiota, surffailla internetissä tai lueskella ja päivittää Facebookia. Nämä kaikki ovat kuluttajan kannalta selvästi arvokkaampia asioita kuin niistä maksettava bkt:ta nostava hinta osoittaa8. Digitaalisissa tuotteissa kuluttajaylijäämän ja hinnan välinen suhde on joskus erityisen suuri, koska tuotteiden monistettavuus on lähes rajatonta ja marginaalinen tuotantokustannus siten matala. Niinpä tekoälyn voi olettaa lisäävän kansalaisten hyvinvointia tulevaisuudessa enemmän kuin virallinen bkt-mittari kertoo. Toisaalta on tärkeä muistaa, että myös aikaisemmat merkittävät innovaatiot, kuten viemäriputkistot, sähkövalo ja pyykkikone, loivat valtavan määrän kuluttajaylijäämää, josta edelleen jatkuvasti nautitaan.9

Talouskasvua tulkittaessa on siis syytä miettiä, miten kuluttajaylijäämän ja bkt:n välinen suhde on ajan kuluessa muuttunut. Tämä asia on kiistanalaisempi kuin käsitys siitä, että tuottavuuden kasvussa on tapahtunut merkittävä ja jo pitkään kestänyt hidastuminen.

3.2 Digitalisaatio ja tuottavuuden kasvu

Digitalisaation on nähty tarjoavan merkittäviä mahdollisuuksia parantaa tuottavuutta.10 Tieto- ja viestintäteknologia kiihdytti työn tuottavuutta Yhdysvalloissa 1990-luvun puolivälissä niillä aloilla, joilla sitä merkittävästi hyödynnettiin. Kasvu hiipui 2000-luvun alkuvuosina, ja hiipumista tapahtui ennen kaikkea niillä aloilla, joilla tuottavuus oli aikaisemmin kiihtynyt.11 Digitalisaation voisi ajatella parantavan myös tutkimuksen tuottavuutta ja tällä tavalla kiihdyttävän teknologista kehitystä ja kansantalouden tuottavuuden kasvua. Artikkeli tutkimuksen tuottavuudesta kuitenkin kertoo, että tarvitaan yhä enemmän tutkijoita uuden12 keksinnön tai innovaation synnyttämiseen. Kyse voi olla siitä, että matalalla roikkuvat hedelmät on jo poimittu – monilla aloilla helpommin keksittävät ideat on jo keksitty ja jäljellä on vaikeammin keksittäviä ideoita. Toisaalta uusi tieteellinen läpimurto saattaa poikia kokonaisen innovaatioiden aallon.

Teknologisen kehityksen synnyttämään tuottavuuden kasvuun kuuluu se, että työpaikkoja syntyy ja tuhoutuu kiihtyvään tahtiin.13 Työpaikkojen mikrotason dynamiikka näyttää kuitenkin pikemminkin laantuneen kuin kiihtyneen niin meillä kuin Yhdysvalloissa.14

Teknologiseen murrokseen liittyy usein se, että yritysten väliset tuottavuuserot kasvavat. Uuden teknologian soveltamisessa onnistuneet yritykset lisäävät tuottavuutta muiden jäädessä paikoilleen. Tältä osin tulokset ovat jossain määrin ristiriitaisia. Työn tuottavuuden hajonta yritysten välillä Suomen teollisuuden toimialojen sisällä kasvoi 2000-luvun alkupuolelta vuoteen 2010-saakka, mutta sen jälkeen hajonta on ollut hienoisessa laskussa. Hyvin samanlainen kehitys havaitaan Ruotsissa. Myös työn hinnan hajonta yritysten välillä kasvoi Suomessa hieman tuolla ajanjaksolla, mutta selvästi vähemmän kuin Ruotsissa. Sen sijaan Suomen palvelualoilla yritysten väliset tuottavuuserot eivät ole kasvaneet, mutta Ruotsissa ovat, mikä viittaa eroon innovatiivisuudessa. Tosin kasvu on taittunut Ruotsissa myös palvelualoilla 2010-luvulla. Kaiken kaikkiaan tuottavuuden ja palkkojen hajonta on kasvanut, mutta kehitys näyttää pysähtyneen 2010-luvulla.15 Asia on kiinnostava ja tärkeä, koska Yhdysvalloista tehtyjen analyysien mukaan henkilöiden väliset palkkaerot johtuvat merkittävältä osin nimenomaan yritysten välisten palkka- ja tuottavuuserojen kasvusta.

Talouskasvun kannalta ratkaiseva kysymys kuuluu, voiko digitalisaatio kiihdyttää tuottavuuden kasvua tulevina vuosina. Lupauksia tarjoavat robotisaatio ja ennen kaikkea tekoäly. Jos (ja kun) ne alkavat muokata töiden sisältöä ja tuhota ja luoda uusia tehtäviä kiihtyvään tahtiin, tuottavuuden kasvun kiihtymiselle avautuu mahdollisuuksia. Tämä vaikuttaa talouden rakenteisiin ja dynamiikkaan monella tavalla. Taloustieteen tämän hetkinen paras väline automaation talousvaikutusten tarkasteluun on Acemoglun ja Restrepon (tulossa)16 esittämä tarkastelukehikko. Sen avulla voidaan ennakoida tulevia kehityskulkuja mutta myös arvioida julkisen vallan toimien tarvetta.

Tekoälyllä on merkittävä korvausvaikutus. Sen ansiosta aikaisempi tuotos saadaan tehtyä aiempaa pienemmällä työpanosmäärällä, mikä tuhoaa työtehtäviä. Samalla se mahdollistaa vapautuneen työpanoksen kohdistamisen enemmän arvoa tuottaviin tehtäviin tai aiempien tehtävien tekemiseen entistä paremmin tekoälyn avulla.

Samaan aikaan taloudessa on mekanismeja, jotka lisäävät työn kysyntää. Tuottavuusvaikutuksen vuoksi tuotantokustannukset ja sitä kautta tuotteiden hinnat laskevat ja kotitalouksien ostovoima kasvaa, mikä lisää työvoiman kysyntää taloudessa. Automaation kehityksen ansiosta koneen avulla pystytään tekemään sellaisia tehtäviä, jotka on aikaisemmin voitu tehdä vain ihmistyöllä. Tästä tulee edellä mainittu korvausvaikutus. Automaatio vaikuttaa myös siten, että ihmistyötä korvanneet koneet tulevat aiempaa tehokkaammiksi. Tästä syntyy samanlainen tuottavuusvaikutus, josta oli edellä puhe. Kysymys on automaation syvenemisestä, mikä parantaa pääoman tehokkuutta ja lisää tällaista pääomaa hyödyntävän työvoiman kysyntää.

Edellä hahmoteltu kehikko auttaa jäsentämään sitä, mitä taloudessa tapahtuu, kun automaatio kiihtyy. Kehikon avulla voidaan tarkastella, millainen on uusi tasapaino ja miten siirtymä kohti uutta tasapainoa tapahtuu. Mallin avulla on myös luontevaa pohtia politiikkatoimia. Mallin mukaan vapaasti toimivilla markkinoilla automaatiota tapahtuu enemmän kuin on hyvinvoinnin kannalta optimaalista. Yritykset korvaavat työvoimaa koneilla niin paljon kuin on yrityksen kannalta tarkoituksenmukaista ottamatta huomioon tämän negatiivisia vaikutuksia. Pääoman verotuksen vääristymät sekä työmarkkinoiden epätäydellisyydet kasvattavat poikkeamaa toteutuman ja ihannetilanteen välillä. Työmarkkinoiden jäykkyydet ja muu toimimattomuus lisäävät entisestään työvoiman korvaamista koneilla yli järkevän määrän.

Samaan suuntaan vaikuttavat myös pääoman verotuksen vääristymät. Siirtymävaiheessa myös eriarvoisuus kasvaa, mutta edellä kuvatut talouden itseään korjaavat mekanismit hillitsevät pitkän aikavälin vaikutuksia. Aikaisemmat historialliset episodit, kuten 1800-luvulla tapahtunut teollistuminen, kertovat sopeutumisajanjakso voivan olla sangen pitkä. Talous voi siis kärsiä pitkään työmarkkinoiden häiriöistä, hitaasta palkkakehityksestä ja kohonneista tuloeroista. Niinpä kehitykseen sisältyy myös pitkäaikaisesti kohoavan eriarvoisuuden riski.

Acemoglun ja Restrepon kehikko tarjoaa myös välineen etsiä syitä edellä kuvatulle tuottavuuskasvun hidastumiselle. Osaamisen puute muodostuu hidasteeksi, mutta kyse on pikemminkin osaamisen lajista kuin osaamisen yleisestä tasosta. Aiemmin hyvinkin arvokas osaaminen voi vanhentua nopeasti. Toisten valmiuksien kysyntä kasvaa, ja toisten valmiuksien kysyntä laskee. Joidenkin työntekijöiden osaamisen työmarkkina-arvo laskee, sillä syntyy monenlaisia osaamisvajeita. Koulutusjärjestelmä ei välttämättä pysty reagoimaan nopeasti tällaisiin kysynnän muutoksiin.

Kun automaatio lisää tuottavuutta, sama tuotanto saadaan aikaan pienemmällä työpanoksella. Työvoiman kysyntä pysyy ennallaan, jos lisätään tuotantoa. Vastaan voi kuitenkin tulla työvoiman kysynnän tyydyttyminen, vaikka tuotteiden hinnat laskevat. Toisaalta teknologinen kehitys tekee mahdolliseksi kehittää kokonaan uusia tuotteita, joiden valmistamiseen työvoima voi siirtyä.

Politiikkatoimet ja työmarkkinainstituutiot vaikuttavat paitsi automaation nopeuteen myös siihen, minkä muodon automaatio saa: missä määrin kyse on vanhojen tehtävien korvaamisesta koneella ja missä määrin sellaisesta automaatiosta, joka mahdollistaa uusien tehtävien syntymistä. Innovaatiopolitiikalla ei tule pyrkiä kiihdyttämään automaatiota. Sen sijaan, julkisessa painopisteen tulisi olla sellaisessa automaatiota täydentävässä tutkimus- ja kehitystoiminnassa, joka nopeuttaa uusien ja uudenlaisten tehtävien syntymistä taloudessa. Acemoglu ja Restrepo korostavat akateemisen ja soveltavan tutkimuksen merkitystä sekä tähdentävät, että on tärkeä ymmärtää tekoälyn kehitykseen liittyviä yhteiskunnallisia tekijöitä. He varoittavat, että poliittisten paineiden vuoksi politiikkaratkaisut saattavat kääntyä teknologisen kehityksen ja sitä kautta hyvinvoinnin kehityksen vastaiseksi, ellei automaatioon liittyviä tulonjakovaikutuksia oteta riittävän vakavasti. 17

On erittäin tärkeätä pitää huolta siitä, että murros kohtelee kansalaisia oikeudenmukaisesti ja kohtuullisesti. Epäonnistuminen tässä johtaa yhteiskunnallisen luottamuksen laskuun, mikä on viime vuosina näkynyt yhteiskunnallisina protestointeina sekä poliittisen järjestelmän ulkopuolella että sen sisäpuolella vaaleissa ja kansanäänestyksissä.

Pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta on selvästi paremmin varautunut työn murroksen tuottamiin sosiaalisiin riskeihin kuin esimerkiksi Yhdysvallat. Tämä on meillä perustunut sekä julkisen vallan harjoittamaan sosiaalipolitiikkaan että heikompaa osapuolta suojeleviin työmarkkinakäytäntöihin ja -lainsäädäntöön. Työmarkkinoiden eriasteisten jäykkyyksien haitat toisaalta korostuvat teknologisen murroksen oloissa, mikä puoltaa painopisteen siirtämistä sosiaalipolitiikkaan ja tulojen uudelleenjakoon. Tällöin on kuitenkin varottava, ettei tämä muodostu muutokseen sopeutumista hidastavaksi tekijäksi.

3.3 Digitalisaatio, alustatalous ja työmarkkinat

Digitaalisen talouden vauhdikkaimmin kasvava ja perinteistä liiketoiminta-ajattelua eniten haastava ilmentymä ovat verkkopohjaiset markkinapaikat eli alustat. Alustatalous tuo paljon taloudellisia tehokkuushyötyjä, ja se monipuolistaa työmarkkinoita uusien työskentelytapojen kautta. Kuten torit, myös alustat mahdollistavat kysynnän ja tarjonnan kohtaamisen organisoidusti ja matalin kaupankäyntikustannuksin

ja ovat siten talouden resurssien tehokkaan kohdentamisen väline. Alustojen kautta voivat kohdata esimerkiksi rahoittajat, tuoteideat ja innovaatiot, mikä mahdollistaa joukkorahoituksen ja pienet sijoitukset uuden kehittämiseen. Alustojen kautta kohtaavat nykyisin myös työnhakija ja työntarjoaja, ja niiden kautta voi tarjota ja löytää pieniä keikkatöitä. Alustojen kautta voi tarjota hyödykkeitä tarvitseville, mikä mahdollistaa kirpputorien lisäksi myös monien asioiden yhteiskäytön.

Alustojen menestys perustuu verkostovaikutukseen: jokainen uusi käyttäjä tekee alustasta entistä houkuttelevamman. Digitaalisuus tekee verkostovaikutusten leviämisestä nopeaa, mikä lisää alustojen skaalautumispotentiaalia. Digitaalisuus tarjoaa siis hyvät edellytykset tuottavuutta vahvistavalle yritys- ja työpaikkarakenteiden muutokselle eli luovalle tuholle. Luovan tuhon muiden edellytysten, kuten yritysten välisen kilpailun ja työvoiman sujuvan liikkuvuuden, täytyy silloin olla kunnossa.18

Koska alustat ovat digitaalisia, kertyy kaikesta alustalla tapahtuvasta toiminnasta tietoa eli dataa, mikä tarjoaa merkittävän lisäarvotekijän alustan itsensä kaupallistamiselle ja kehittämiselle tai siihen kytkeytyvien kolmansien osapuolten sovellusten rakentamiselle. Data on alustatalouden pääomaa, joka ei käytön myötä kulu vaan päinvastoin kasautuu ja jalostuu. Kuluttajien ohella alustat ovat tekemässä tuloaan yritysten välisille markkinoille.

Osana alustataloutta saadaan yksityiskäytössä olevat hyödykkeet, kuten asunnot ja autot, osaksi jakamistaloutta. Tästä syntyy politiikkahaaste: miten kuluttajasuojaa, työehtoja ja vakuutuksia, verotusta yms. koskevat säännöt pitäisi laatia, jotta markkinoilla vallitsisi tasapuolinen kilpailuasema perinteisen toiminnan ja alustatalouden välillä. Vääristymänä ei kuitenkaan voida pitää sitä, että tällainen jakaminen johtaa resurssien tehokkaampaan käyttöön. Alustatalouteen liittyy lisäksi verkostovaikutuksen kautta merkittävä monopolisoitumisen riski. Kilpailuviranomaisten ja regulaattorien on silloin oltava tehtäviensä tasalla. Tasapuoliset lähtökohdat ovat luovan tuhon kautta syntyvien tuottavuushyötyjen keskeinen edellytys.

3.4 Digitalisaatio ja yrittäjyys

Digitaalisuus tarjoaa merkittäviä uusia mahdollisuuksia liiketoimintamallien uudistamiseen ja kilpailukyvyn kasvattamiseen. Siksi yrittäjyyspolitiikan yhtäältä tuettava innovatiivisen uuden yrittäjyyden syntyä ja toisaalta luotava edellytyksiä ja kannustimia vakiintuneen yrityskentän uudistumiselle.

Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2013 työmarkkinoilla oli noin 152 000 itsensä työllistävää 15–64-vuotiasta. Ajanjaksolla 2000–2013 itsensä työllistävien määrä on kasvanut noin 32 000 hengellä. Eniten on kasvanut yksinyrittäjien (pl. maatalousyrittäjät) ja freelancereiden määrä. Aivan viime vuosina yksinyrittäjien määrä on lisääntynyt noin 4000–5000 vuodessa. Yksinyrittäjien suhde palkansaajiin on kasvanut erityisesti finanssikriisin jälkeisinä vuosina 2008–2016. On syytä huomattava, että kaikki yksinyrittäjät eivät harjoita kokopäiväistä toimintaa. Vaikka itsensä työllistäjien määrä on jonkin verran lisääntynyt, on heidän joukkonsa edelleen verrattain pieni, kun työmarkkinoiden rakennetta katsotaan kokonaisuudessaan. Tämän ryhmän yhteenlaskettu osuus kaikista 15–64-vuotiaista työllisistä vuonna 2013 oli noin 6 %. Vuodesta 2000 heidän määränsä on noussut reilulla prosenttiyksiköllä.

Nimenomaan yrittäjämuotoinen itsensä työllistäminen käy yksiin alustatalouden ja digitalisaation kehittymisen kanssa. Ensinnäkin alustatalous mahdollistaa toimimisen ei-hierarkkisesti, jopa ilman kuulumista johonkin työnantajaorganisaatioon. Alustat mahdollistavat kysynnän ja tarjonnan kohtaamisen organisoidusti ja matalin kaupankäyntikustannuksin ja ovat siten talouden resurssien tehokkaan kohdentamisen väline. Toiseksi, yrittäjämuotoinen itsensä työllistäminen on usein tehokas tapa hakea toiminnallista joustavuutta ja sitä kautta tuottavuuden kasvua.

Vuosien aikana lukuisat työryhmät ovat pohtineet mahdollisuuksia muodostaa palkkatyön ja yrittäjyyden väliin uusi ns. kevytyrittäjien ryhmä, jollaisia on muun muassa Alankomaissa. Suomessa pyrkimykset ovat kuitenkin osoittautuneet tuloksettomiksi. Riski kuuluu yrittäjätoimintaan. Jos muodostetaan ns. kevytyrittäjien joukko, jolla on palkansaajien turva ja yrittäjien mahdollisuudet, tästä voi aiheutua kilpailuasetelman vääristymiä hieman samaan tapaan kuin jos pienet yritykset vapautetaan arvonlisäverosta. Jako palkansaajiin ja yrittäjiin on ajoittain hankaa, mutta yhden rajan korvaaminen kolmella rajalla ei välttämättä vähennä tätä.

Samankaltaista pohdintaa työntekijän ja yrittäjän välisestä rajasta on käyty aiemmin vuokratyön kohdalla. 1990-luvun alkupuolella vuokratyö nousi uutena ilmiönä julkiseen keskusteluun, ja huolenaiheena oli silloinkin uuden työskentelytavan nivoutuminen osaksi työmarkkinoita. Vähitellen vuokratyönantajien rooli muuttui kohti lainmukaista toimintaa, jossa työn teettämisen tavat ja sopimukselliset pelisäännöt tulivat hyväksytyiksi. Alkuvaiheessa toiminnassa oli epämääräisyyksiä ja jopa laittomuuksia. Vähitellen alalle jääneiden suurten toimijoiden halu muuttaa alan imagoa kunnialliseksi ja normaaliksi toiminnaksi tuotti tilanteen, jossa vuokratyömarkkinat toimivat kilpailullisesti hyväksyttävällä ja työehtojen osalta kunniallisella tavalla.

Alan kulttuurimuutos vei paineen rakentaa erillisiä statuksia vuokratyötä tekeville ihmisille ja erillisiä säädöksiä alan yrityksille. Nyt käynnissä oleva keskustelu alustoilla tehtävän työn tarvitsemasta ns. kolmannesta kategoriasta eli palkansaajan ja yrittäjän väliin kehitellystä luokasta, heijastelee alustataloustyön toimintakulttuurin kehittymättömyyttä. Kuten vuokratyössä, myös alustatyössä on mahdollista rakentaa lainmukaista liiketoimintaa nykyisen luokittelun varaan. Yksittäisissä sosiaaliturvaan liittyvissä kysymyksissä on mitä ilmeisimmin tarpeen tehdä päivityksiä ja korjauksia, mutta kokonaisen uuden luokan rakentaminen tuskin on tarpeellista.

Alustan kautta työskennellessä alustan käyttämä algoritmi ja siihen tehdyt muutokset vaikuttavat työskentelyn ehtoihin, olipa sitten yrittäjän tai työntekijän asemassa. Muuten alustojen kautta työskentelyyn liittyy samankaltaisia verotusta, sosiaaliturvaa ja työmarkkina-asemaa koskevia kysymyksiä kuin kenellä hyvänsä palkansaajalla, itsensä työllistäjällä tai yksinyrittäjällä, työttömällä tai opiskelijalla, joka miettii työn vastaanottamista tai siitä luopumista. On hyvä muistaa, että elämänsä eri vaiheissa sama henkilö voi toimia useassa eri roolissa, osassa jopa samanaikaisesti.

Ihmisten toivelistalla ovat selvät pelisäännöt, sujuvammat siirtymiset eri roolien välillä, ennakoitavat päätökset ja vaikutukset esimerkiksi sosiaaliturvaan, eläkkeisiin ja käteen jääviin tuloihin. Ne ovat myös yhteiskunnan kannalta tavoiteltavia asioita. Erityisen tärkeitä ne ovat silloin, jos alustan kautta työskentelystä tulee yhä useammalle väylä työntekoon, työmarkkinoille tai yrittäjyyteen.

3.5 Digitaalisuus ja työhyvinvointi

Digitaalisuus on jo leikannut läpi koko suomalaisen työelämän – se ei ole vasta tulossa. Esimerkiksi SAK:n liittojen jäsenistä valtaosa käyttää työssään myös muuta digitaalista teknologiaa kuin yhteydenpitovälineistöä eli kännykkää tai sähköpostia19. Toimihenkilöammateissa digitaalisuus vaikuttaa työhön vielä enemmän. Moni on lisäksi jo kotona ja koulussa tottunut hyvin toimiviin digitaalisiin palveluihin. Niitä odotetaan myös työpaikoille työnteon tueksi.

Lukuisat eri mittarit antavat sangen yhdenmukaisen viestin, että Suomessa työhyvinvointi on keskimäärin parempi kuin aiemmin ja parempi kuin kilpailijamaissa. Työhyvinvointi on positiivisessa yhteydessä johtamisen laatuun.20 Myös suomalainen johtamisen keskimääräinen laatu on tältä osin kansainvälisesti vertailtuna monella tavalla arvioituna sangen hyvä, mutta kuten kaikkialla muuallakin on havaittu, vaihtelu yritysten välillä on suurta.21

Digitaalisuuden vaikutus työhyvinvointiin riippuu johtamiskäytännöistä. Digitaalisuus lisää tarvetta huolehtia työntekijöiden osaamisesta. Erityisesti ikääntyneiden huomioiminen uuden teknologian käyttöönotossa on tärkeää. On havaittu, että työntekijäasemassa olevista ikääntyneistä enemmistöllä on vaikeuksia hyödyntää teknologiaa ja myös heidän motiivinsa uusien laitteiden tai ohjelmien käytön opettelemiseen on heikompaa kuin nuoremmilla. Mikäli tähän ei kiinnitetä riittävästi huomiota, vaarantuu tavoite pidentää työuria.

Digitaalisuuden mahdollistama työntekijöiden työn mielekkyyden lisääntyminen riippuu voimakkaasti siitä, millaiset mahdollisuudet työntekijöillä on vaikuttaa uuden teknologian hankintaan ja käyttötarkoituksiin. Työmarkkinakielellä kyse on yhteistoiminnasta, jonka onnistuminen on edellytys sille, että henkilöstö näkee muutokset mielekkäinä ja on motivoitunut käyttämään uutta teknologiaa tuottavuutta parantavalla tavalla. Suurella osalla työpaikoista teknologian hyödyntäminen ei ole onnistunut optimaalisesti.22 Yhteistoiminnan sujuminen liittyy voimakkaasti työpaikan kulttuuriin, jossa johtamisella on ratkaiseva rooli.

On luontevaa ajatella, että johtamisen laatu korostuu teknologisen murroksen aikana, jolloin yritysten uudistumistarve voimistuu. Hyvä johtaminen on tekijä, joka parantaa sekä tuottavuutta että työhyvinvointia ja synnyttää näin positiivista yhteyttä tuottavuuden ja työhyvinvoinnin välille. Kilpailuympäristössä yrityksillä on kannusteet parantaa johtamista, koska se parantaa tuottavuutta ja kannattavuutta. Hyvään tuottavuuteen tarvitaan myös pätevää ja motivoitunutta työvoimaa, joten kilpailuympäristössä yritysten on taloudellisesti kannattavaa panostaa työhyvinvointiin.23

On positiivista, että digitalisuuden hyödyntäminen on mahdollista kaikilla aloilla ja lähes kaikilla työpaikoilla. Työpaikan toimintatavat ja -kulttuuri muodostavat suodattimen, jonka kautta teknologia tulee toimeenpannuksi. Johtamisella ja hyvin toimivilla työyhteisöillä on tässä ratkaiseva rooli. Yhteiskuntapoliittisesti olisi tarpeellista tukea työyhteisöjä, sillä puutteellinen toimeenpano heikentää työelämän laatua ja digitalisaation mahdollisuuksia.

3.6 Politiikkasuositukset

Suositusten lähtökohta on, että teknologia itsessään ei tee mitään, vaan ihmiset yksin ja yhdessä tekevät. Oleellista ei ole vain se, mikä on teknisesti mahdollista, vaan minkä arvellaan olevan myös kannattavaa ja haluttavaa. Tekoälyn ja digitalisaation hyödyntäminen mahdollistaa tuottavuushypyn, mutta se voidaan ja pitää tehdä siten, ettei saada aikaan yhteiskunnan kurjistumista.

Työmarkkinoiden toimivuus on entistäkin tärkeämpää

  1. Siirryttäessä uuden teknologian käyttöön on työmarkkinoiden toimivuus entistä tärkeämpää. Tarvitaan toimenpiteitä, jotka edistävät työssä olevien ihmisten turvalliseksi koettua siirtymistä heidän osaamistaan paremmin vastaaviin ja tuottavampiin tehtäviin ja työpaikkoihin. Muutos tulisi kokea houkuttelevammaksi kuin paikallaan pysyminen. Näin toimimalla saadaan kansakunnan osaaminen parempaan käyttöön, ja työpaikkoja avautuu myös työmarkkinoille tuleville. Työvoiman liikkuvuuden lisäämiseksi työnvälitystä tulisi tarjota myös työssäkäyville. Konkreettisia toimenpiteitä voivat olla esimerkiksi tekoälyn avulla toteutettu sopivien avointen työpaikkojen vahti ja työnvälitystoimenpiteiden suuntaaminen työttömien ohella jo työssäkäyville. Mahdollista voisi olla myös hyödyntää täydentäviä tulonsiirtoja tai palkkatukea aiempaa enemmän, kuten Ruotsissa.
  2. Teknologian ja työn murroksen aikana työmarkkinoiden toimimattomuudesta aiheutuvat haitat lisääntyvät. Työntekijöiden turvan ja oikeudenmukaisuuden tarve ei toisaalta vähene, pikemminkin päinvastoin. Jos keinojen kustannukset kasvavat, on perusteltua harkita uusia keinoja turvan saavuttamiseksi. Työmarkkinajäykkyyksien tarjoamaa turvaa työntekijöille voidaan korvata sosiaaliturva- ja koulutusjärjestelmää vahvistamalla. Työntekijöiden näkökulmasta turvalliset siirtymät työstä toiseen mahdollistavat tarvittavan työmarkkinadynamiikan.

Ei vääristäviä tukia

  1. Ansiotulojen ja sosiaaliturvan yhteensovittamisessa tulee välttää sellaisia ratkaisuja, jotka asettavat esimerkiksi yksinyrittäjät parempaan asemaan kuin kilpailevat pienyritykset tai muulla tavalla vääristävät markkinoiden toimintaa niin, että tuottavuutta vahvistava yritys- ja työpaikkarakenteiden muutos eli luova tuho häiriintyy.
  2. Tekoälyn kaltaisen teknologisen murroksen myönteiset tuottavuusvaikutukset syntyvät luovan tuhon kautta, jota valtiovallan ei pidä häiritä. Jotkut yritykset eivät kykene ottamaan käyttöönsä teknologiamurroksen tarjoamia mahdollisuuksia. Yhteiskuntapolitiikalla voidaan edistää teknologian omaksumisen edellytyksiä, mutta julkisin varoin ei pidä ryhtyä muutoin auttamaan näitä yrityksiä.

Yrittäjien ja palkansaajien väliin ei tarvita uutta lakisääteistä väliryhmää

  1. Suositeltavaa ei ole rakentaa yrittäjyyden ja palkkatyön väliin uusia luokkia, koska ne helposti sekoittaisivat näiden toimijoiden kansantaloudelle tärkeät roolit kilpailua ja yrittämistä vääristävällä tavalla. Uusien luokittelujen myötä helposti luodaan myös uusia väliinputoajaryhmiä. Sen sijaan suositeltavaa on kehittää nykyistä sosiaaliturvajärjestelmää ja huolehtia nykyistä sujuvammasta ja vaikutuksiltaan ennakoitavasta siirtymisestä eri työmarkkinaroolien välillä mukaan luettuna opiskelu ja työttömyys.

Työn kehittämisohjelma edistämään täydentäviä tekoälyinnovaatioita

  1. Tulevina vuosina työn ja teknologian murroksen suurimmat vaikutukset toteutuvat työpaikoilla, minkä vuoksi juuri niiden pitää olla kehittämisen ja sitä tukevien toimenpiteiden ytimessä. Arvioiden mukaan uutta teknologiaa ja uusia työn organisointitapoja hyödynnettäessä työn sisällöt, toimintatavat ja niiden edellyttämä osaaminen ja johtaminen uudistuvat vähitellen kaikilla aloilla, kaikissa työyhteisöissä ja kaiken tyyppisissä työtehtävissä. Suomessa tulisikin jatkaa ohjelmaperustaista ja pitkäjänteistä työelämän kehittämistä ja kytkeä se innovaatiopolitiikkaan siten, että ohjelmalla edistetään ihmistyötä täydentäviä tekoälyinnovaatioita.

Innovaatiopolitiikassa paluu perusasioihin

  1. Innovaatiopolitiikassa on suositeltavaa suunnata innovaatiorahoitusta automaation kiihdyttämisen sijasta nykyistä enemmän uudenlaista tuotantoa synnyttävien innovaatioiden suuntaan, koska ne synnyttävät uusia tehtäviä ja työpaikkoja. Tukea tarvitaan esimerkiksi organisatorisille ja sosiaalisille innovaatioille, joita tarvitaan uuden teknologian onnistuneessa hyödyntämisessä.
  2. Valtiovallan on tarpeen kannustaa monialaista, monipuolista ja perustutkimukseen nykyistä kiinteämmin kytkeytyvää soveltavaa tutkimusta, joka samalla vahvistaa yliopistojen, yritysten ja julkisten organisaatioiden välistä yhteistyötä. Tuen kriteerinä pitää olla innovaation kunnianhimoisuus ja toteuttamismahdollisuus, ei esimerkiksi yrityksen koko. Tutkimus- ja innovaatiorahoituksen tasoa tulisi nostaa siten, että vuoteen 2030 mennessä Suomen t&k-investoinnit olisivat 4 % bkt:sta tutkimus- ja innovaationeuvoston suositusten mukaisesti.
  3. Yliopistojen tulosohjaus- ja kannustejärjestelmää tulisi uudistaa siten, että luodaan selkeät kannusteet osallistua yhteistyö- ja verkostohankkeisiin ja tutkimuksen kaupallistamiseen. Kokemusten mukaan t&k-rahoitusta kannattaa nostaa asteittain monivuotisella ohjelmalla, johon sitoudutaan.

Lähdeluettelo

3 Stevenson, B. ja Wolfers, J. (2013). Subjective well-being and income: Is there any evidence of satiation? The American Economic Review: Papers & Proceedings, 103(3), 598-604.

4 Jones, C. I. ja Klenow, P. J. (2016). Beyond GDP? Welfare across countries and time. The American Economic Review, 106(9), 2426-2457.

5 Ks. Esim. Byrne, D. M., Fernald, J. G. ja Reinsdorf, M. B. (2016). Does the united states have a productivity slowdown or a measurement problem? Brookings Papers on Economic Activity, 2016(1), 109-182 ja Syverson, C. (2017). Challenges to mismeasurement explanations for the us productivity slowdown. Journal of Economic Perspectives, 31(2), 165-186.

6 1Bloom, N., Jones, C. I., Van Reenen, J. ja Webb, M. (2017/2018). Are ideas getting harder to find? NBER, Working Paper No. 23782.

7 Syverson, C. (2017). Challenges to mismeasurement explanations for the us productivity slowdown. Journal of Economic Perspectives, 31(2), 165-186.

8 Brynjolfsson, E., Eggers, F. ja Gannamaneni, A. (2018). Using massive online choice experiments to measure changes in well-being. National Bureau of Economic Research.

9 Gordon, R. J. (2018). Why has economic growth slowed when innovation appears to be accelerating? : National Bureau of Economic Research.

10 Pohjola, M. (2006). ICT, productivity and economic growth: What will be the next wave? Teoksessa P. Heikkinen ja K. Korhonen (toim.), Technology-driven efficiencies in financial markets (s. 9-33). Helsinki: Expository studies A:110, Bank of Finland.

11 Fernald, J. (2014). Productivity and potential output before, during, and after the great recession. Teoksessa Nber macroeconomics annual 2014, volume 29. University of Chicago Press.

12 Bloom, N., Jones, C. I., Van Reenen, J. ja Webb, M. (2018). Are ideas getting harder to find? : NBER, Working Paper No. 23782.

13 Aghion, P., Akcigit, U. ja Howitt, P. (2013). What do we learn from schumpeterian growth theory? : NBER, Working Paper No. 18824; Comin, D. ja Mulani, S. (2009). A theory of growth and volatility at the aggregate and firm level. Journal of Monetary Economics, 56(8), 1023-1042.

14 Kauhanen, A., Maliranta, M., Rouvinen, P. ja Vihriälä, V. (2015). Työn murros – riittääkö dynamiikka? Etla b 269. Helsinki: Taloustieto Oy; Molloy, R., Trezzi, R., Smith, C. L. ja Wozniak, A. (2016). Understanding declining fluidity in the US Labor market. Brookings Papers on Economic Activity(1), 183-259.

15 Maliranta, M. (2016). Reaalisten yksikkötyökustannusten kehitys ja siihen vaikuttavat tekijät suomessa ja ruotsissa. Kansantaloudellinen aikakausikirja, 112(1), 22-46.

16 Acemoglu, D. ja Restrepo, P. (Forthcoming). The race between machine and man: Implications of technology for growth, factor shares and employment. American Economic Review.

17 Acemoglu, D. ja Restrepo, P. (2018). Artificial intelligence, automation and work. National Bureau of Economic Research.

18 Maliranta, M. (2017). Tieto- ja viestintäteknologia, tuottavuus ja ”luova tuho”. Teoksessa M. Lehti ja M. Rossi (toim.), Digitaalinen suomi 2017 (s. 567-581). Vantaa: ERWEKO Oy.

19 Miten uusi teknologia muuttaa palkansaajien työtä? SAK:n työolobarometri 2018

20 Bloom, N., Kretschmer, T. ja Van Reenan, J. (2009). Work-life balance, management practices and productivity. Teoksessa International differences in the business practices and productivity of firms (s. 15-54). University of Chicago Press.

21 Ks. esim. Maliranta, M. (2017). Johtamisen laatu, talouden uudistuminen ja tuottavuus: Arvioita Suomen tilasta. Työpoliittinen Aikakauskirja, 60(2), 33-49; Maliranta, M. ja Ohlsbom, R. (2017). Suomen tehdasteollisuuden johtamiskäytäntöjen laatu. Elinkeinoelämän tutkimuslaitos, ETLA raportit No. 73. Jokinen, J., Sieppi, A. ja Maliranta, M. (2018). Johtamiskäytäntöjen laatu suomen ammatillisessa peruskoulutuksessa. Kansantaloudellinen aikakausikirja, 114(2).

22 SAK:n luottamushenkilöpaneeli, kevät 2018

23 Maliranta, M., Jokinen, J. ja Sieppi, A. (2018). Johtamiskäytäntöjen tutkimus: Havaintoja suomen ammatillisen peruskoulutuksen oppilaitoksista ja teollisuuden toimipaikoilta. Palkansaajien tutkimuslaitos, Talous & Yhteiskunta 2/2018.

Mitä mieltä sinä olet?

Mitä mieltä sinä olet?

Yksi kommentti artikkeliin 3. Työmarkkina­dynamiikka teknologisessa murroksessa

  1. Hannele Lehtinen sanoo:

    Tämän osion luettavuutta ja syvempää tarkastelua häiritsi paikoittainen huonohko kirjoitusasu, esim. subjektien ja predikaattien puhekielen järjestys (ovat eri järjestyksessä kirjoituskielessä). Myös tekstin osittainen arkipäiväisyys ja oudot kielenilmaisut (esim. ”luova tuho”) vähensivät osion tieteellistä luotettavuutta sekä asiantuntemusta. Monia kohtia joutui lukemaan montakin kertaa, että asiakokonaisuus tuli ymmärretyksi. Edelliset osiot muiden työryhmän jäsenten kirjoittamina ovat toisenlaisia ja helppotajuisia, virheettömiä. Suosituksena olisi, että akateemisen kirjoitusasun hallitseva asiantuntija tarkistaisi raportin tekstit ennen julkaisemista.

    Kiitos tuoreesta raportista, joka muutoin on erittäin mielenkiintoinen!